Kulmameikki, huulimeikki ja silmämeikki

Kulmameikki, huulimeikki ja silmämeikki – näiden voi sanoa muodostavan kulmakivet meikkaukselle. Eritoten kulmakarvoilla kehystetään kasvoja ja saadaan aikaan näyttävyyttä ja esimerkiksi meikittöminä päivinä pelkästään pienellä kulmakarvojen ehostuksella saadaan ihmeitä aikaan. Miten sitten valitaan hyvät kosmeettiset tuotteet pysyvään huulimeikkiin ja kuinka kannattaa koostaa toimiva silmämeikki?

 

Kulmameikki

 Kulmat ovat kuin kasvojen kehykset ja ovat iso osa sitä, minkälaiset piirteet kullakin ihmisellä on. Kulmakarvoja korostamalla saadaan myös korostettua omaa itseään ja itselle ominaisia piirteitä. 

Kulmakarvoja meikatessa tai niitä muotoillessa kannattaa mukailla kulmien luontaista linjaa, sillä yleensä se on luontevin ja niin sanotusti parhaiten omiin kasvoihin istuva alue. Kulmakarvat voi piirtää päivittäin tai työtä helpottaakseen voi kokeilla myös kulmakarvojen värjäämistä. Nykyään suosittu tekniikka kulmakarvojen puolipysyvään muotoiluun on myös microblading. Parantumisaika on noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen vaikutuksesta saa nauttia 1-2 vuotta riippuen omasta ihotyypistä ja microbladingin pysyvyydestä. 

Jos haluaa jatkaa itse kulmakarvojensa muotoilua, voi tähän tarkoitukseen käyttää kulmakynää. Kulmakyniä löytyy monia erisävyisiä ja piirtämisen voi viimeistellä geelillä, joka pitää karvat ojennuksessa päivän aikana.

 

Kulmameikki ja huulimeikki

Kulmameikin ohella toinen näyttävyyttä tuova elementti on huulimeikki. Huulimeikin avulla saadaan niin sanotusti luotua piste iin päälle ja se tuo pirteyttä, elävyyttä tai jopa dramaattisuutta lookiin valitun värin mukaan. 

Huulimeikistä voi tehdä toki myös kevyemmän eikä aina tarvitse hakea dramatiikkaa. Huulimeikistä voi tehdä todella neutraalin huulikiiltojen avulla tai ihan pelkästään huulirasvalla, jolloin pelkällä kiillolla luodaan ilmettä. Huulipunilla huulimeikkiin saadaan väriä, sillä tarjolla on vaihtoehtoja laidasta laitaan. Puikkomaisten huulipunien lisäksi tarjolla on myös nestemäisiä huulipunia. Nestemäisten huulipunien joukosta löytyy myös todella pysyviä vaihtoehtoja, jotka kestävät päivän syömiset ja juomiset kulumatta. Tällaiset huulipunat vaativat puhdistukseen vedenkestävän meikinpuhdistusaineen käyttöä. 

Jotta huulimeikistä saadaan tarkkarajainen ja pysyvä, kannattaa sitä tehdessä käyttää myös huultenrajauskyniä. Rajauskynä auttaa terävöittämään huulten reunoja tehden niistä täyteläisemmän näköiset, mutta siitä on myös käytännöllinen apu. Rajauskynä nimittäin auttaa punaa pysymään paremmin uomissaan.

 

Kulmameikki ja silmämeikki

Kulmameikin ja huulimeikin ohella näyttävyyttä ja dramatiikka saadaan luotua myös silmämeikin avulla. Kuten sanonta kuuluu, ovat silmät sielun peili ja monestihan silmistä voi lukea monia asioita, joita henkilö ei esimerkiksi sanallisesti pysty kertomaan. Silmiä onkin mukava korostaa meikissä ja saada muun muassa niiden väriä tulemaan enemmän esille. kulmameikki

Silmämeikissä voi käyttää monenlaisia tuotteita. Tärkeimpänä ehkä ripsiväri, jolla silmiä kehystävät häpsökkeet saavat väriä pintaansa ja saavat silmät niin sanotusti avautumaan. Silmiä voi myös rajata silmänrajauskynällä ja luoda dramaattisuutta luomivärien avulla. Aina ei edes tarvitse olla dramaattinen, vaan luomiväreiksi voi valita niin sanottuja vastavärejä, joilla oma silmien väri tulee nätisti esille. 

Silmämeikkiä tehdessä kannattaa huomioida oma silmien muoto ja sijainti sekä erityisesti, jos omistaa esimerkiksi isot silmäluomet. Isot ja roikkuvat luomet luovat erilaisen tilanteen meikkaamiselle, sillä tällaisessa tilanteessa halutaan korostaa silmien muita osia ilman, että huomio keskittyy liikaa luomeen. Netti on onneksi pullollaan videoita, joista voi hakea apua esimerkiksi edellä mainittuun tilanteeseen ”hooded eyes”.

 

 

 

Meikkaus on ihanaa, mutta välillä myös meikittömyys tekee hyvää. 

 

Copyright © All Rights Reserved